Bee En tiedä. Kukaan ei tiedä. Uskoin pitkään, että aina on olemassa totuus. Mutta ennen totuutta on näkökulma ja niitä ei koskaan ole vain yhtä. Eli totuus on mahdottomuus ja sen kanssa on elettävä. Muiden elävien kanssa — järjen varassa.

Myönnän: minuakaan ei järkytä

Olen televisioajan ihminen. Koko elämäni ajan olen voinut nähdä kuvia maapallolla tapahtuvista raakuuksista. Pystyn välittömästi palauttamaan mieleeni kuvaa 60-luvulta asti uutisoiduista murhista ja massamurhista. Olen oppinut todellisuutta.

Moni varmaan ajattelee, että sydämetöntä. Mutta se ettei järkyty tai millään lailla ylläty, ei merkitse sitä, että ei tuntisi empatiaa läheisensä menettäneitä ihmisiä kohtaan. Tunnen. 

Maailma on tällainen. Enkä tunne olevani kovinkaan kyyninen.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Ihan hyvä, ettet järkyty. Terrorismin tarkoitus on nimittäin järkyttää ihmisiä ja saada ihmiset sen kautta tekemään myönnytyksiä jollekin poliittiselle agendalle.

Kansalaisten perusoikeuksia, esimerkiksi viestintäsalaisuutta, ollaan kuitenkin jo purkamassa, eli ilmeisesti jotkut tahot ovat järkyttyneet kun tuollaisen sallivat.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Etkä Valonen ole tämän asian kanssa yksin.

Käyttäjän JukkaLaulajainen kuva
Jukka Laulajainen

Aika vähissä ovat union jack overlayt olleet sosiaalisessa mediassa vrt. Ranskan tapauksiin

Käyttäjän bvalonen kuva
Birgitta Valonen

Mikähän oli alunperin syy käyttää niitä? Järkytys, murhe, pelko, osanoton ilmaisu, minä kun muutkin...? Ja onko se syy poistunut?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset