*

Bee En tiedä. Kukaan ei tiedä. Uskoin pitkään, että aina on olemassa totuus. Mutta ennen totuutta on näkökulma ja niitä ei koskaan ole vain yhtä. Eli totuus on mahdottomuus ja sen kanssa on elettävä. Muiden elävien kanssa — järjen varassa.

Kyllä poliittinen toiminta on muutakin kuin vaalit

Mistä nyt on tullut sellainen useasti näkyvä kanta, että vain ja ainoastaan vaaleissa on mahdollista vaikuttaa poliittisiin päätöksiin? Toki eduskunta säätää lait ja ne viime kädessä määräävät. 

Mutta meillä on järjestäytymisvapaus ja vapaus kertoa epäoikeudenmukaisuudesta. Yksittäisellä ihmisellä on sitten vapaus valita, mitä uskoo, mihin luottaa ja minkä puolesta toimii.

Huomenna järjestettävä mielenilmaisu mielenosoituksineen ja työnseisauksineen on poliittisen toiminnan ilmenemismuoto. Samoin lähes 140 000 ihmisen allekirjoittama kansalaisaloite viestiksi lainsäätäjille. 

Politiikka toimii ja pitääkin toimia ajassa, tässä ja nyt. Eiväthän päätösten tekijät muuten tiedä, mitä niistä ajatellaan. Työttömiä nippuna kohtelevaa lakia, jota kaikki eivät edes pysty noudattamaan, vastaan olisivat muutkin kuin työntekijäjärjestöt pystyneet järjestämään mielenilmauksia. Ei ole ollut.

Itse olen erittäin iloinen, että työttömyys — varmaankin ensimmäisen kerran oman elämäni aikana  — on näyttävästi poliittisella agendalla. Kuka olisi uskonut? 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Vaikuttaa voi myös kansalaisaloite.fi -palvelussa. Ja tässä hallituksen aktiivimallin vastustajille lakkoja parempi ase:

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2810

Käyttäjän heikkitoivonen kuva
Heikki Toivonen

Mutta emmmehän sentään kiristysyrityksiin ja agitoivan yhteiskunnallisen terrorismin tasolle suvaitse sen alhaistuvan?

Käyttäjän bvalonen kuva
Birgitta Valonen

Rikokset: kiristys, terrorismi tms. käsiteltäköön yksilöitynä toimintana kukin erikseen, jos sellasita ilmenee.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Muistuttaisin näistä vaikuttamiskeinoista sen, että kansalaisaloitettahan ei ole alunperin tarkoitettu vaikuttamiskeinoksi, johon voi vain jättää vastustavan mielipiteensä jostakin hyväksytystä laista - kuten tässä "Kumotaan HE 124/2017" 140 000 allekirjoitusta kerännessä aloitteessa on tehty - vaan kansalaisaloitteen sisältämän idean tai lakiehdotuksen perusteella aloitetaan valmistelu uudesta laista.

"Aidosti palkitseva aktiivimalli" -kansalaisaloite jatkaa siitä, mihin HE 124/2017 -kumoamiseksi tehty kansalaisaloite päättyy.

Katso lisää kansalaisaloitteen lainmukaisuudesta minun uusimmasta Puheenvuorostani.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Kysymys, eikös kaikki lakot ole poliittisia? Arvostan jokaista jotka huomenna lakkoilee, se on oikeus ja hieno sellainen!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset