Bee En tiedä. Kukaan ei tiedä. Uskoin pitkään, että aina on olemassa totuus. Mutta ennen totuutta on näkökulma ja niitä ei koskaan ole vain yhtä. Eli totuus on mahdottomuus ja sen kanssa on elettävä. Muiden elävien kanssa — järjen varassa.

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 25 min 38 s sitten

Näkökulma: Syrjiviä ihonvärioppeja levittäneet PS-Nuoret saivat oikean rangaistuksen

19.6.2019 16:51

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) lopettaa avustuksen maksamisen Perussuomalaiset Nuoret ry:lle ja perii takaisin jo tänä vuonna maksetun osuuden.

Järjestön saama avustus vuodelle 2019 on ollut suuruudeltaan 115 000 euroa, josta on maksettu 57 500 euron erä.

Nyt tuli Sauli Niinistön päätös: Timo Kivinen on uusi Puolustusvoimain komentaja

19.6.2019 15:52

Pääesikunnan päällikkö Timo Kivinen on nimitetty Puolustusvoimain komentajaksi. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vahvisti nimityksen presidentin esittelyssä tänään.

59-vuotias Kivinen on toiminut Pääesikunnan päällikkönä kahden vuoden ajan. Sitä ennen hän työskenteli Puolustusvoimien strategiapäällikkönä sekä muun muassa sotilasasiamiehenä Unkarissa, Ukraissa ja Itävallassa. Kivinen on toiminut myös Utin jääkärirykmentin komentajana ja Karjalan prikaatin komentajana. Hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi vuonna 2016.

Raju reaktio PS-Nuorten 115 000 €:n potin peruuttamiseen: ”Annika Saarikko aloitti ennennäkemättömän syrjinnän”

19.6.2019 15:41

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio sanoo järkyttyneensä opetus ja kulttuuriministeriön päätöksestä lopettaa Perussuomalaiset Nuoret ry:n vuoden 2019 avustuksen maksaminen. Lisäksi ministeriö perii takaisin avustuksesta jo maksetun osuuden. 

Perussuomalaiset Nuoret ry:n saama avustus vuodelle 2019 opetus- ja kulttuuriministeriöstä on ollut suuruudeltaan 115 000 euroa, josta on jo maksettu 57 500 euron erä.

Historiallinen päätös: Ministeriö peruuttaa koko PS-Nuorten 115 000 €:n potin – Tässä perustelut

19.6.2019 14:47

Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt lopettaa Perussuomalaiset Nuoret ry:n vuoden 2019 avustuksen maksamisen ja perii takaisin avustuksesta jo maksetun osuuden. Avustuksen peruuttamisen syynä on se, että ministeriö katsoo järjestön toiminnassaan rikkovan nuorisolain tavoitteita.

Perussuomalaiset Nuoret ry:n saama avustus vuodelle 2019 opetus- ja kulttuuriministeriöstä on ollut suuruudeltaan 115 000 euroa, josta on jo maksettu 57 500 euron erä.

Vero +41%, järkytys leviää: ”Uhkaa tuhota suomalaissiiderien ja -lonkeroiden olemassaolon”

19.6.2019 14:46

Tullin tulkintapäätös makusiidereistä ja -lonkeroista kuohuttaa juomavalmistajia ja kauppaa.

Panimoliitto, Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Päivittäistavarakauppa sekä matkailu- ja ravintolapalvelut MaRa sanovat, että ”tullin tulkinta uhkaa tuhota suomalaissiiderien ja -lonkeroiden olemassaolon”.

Väittely ”Isis-naisista” jatkuu hallituksen sisällä: ”Kanta nojaa pohjoismaiseen linjaan, josta Suomi ei voi poiketa”

19.6.2019 14:41

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä korostaa, että keskustalaisten hallintovaliokunnan jäsenten linjaus, joka ei hyväksy niin sanottujen Isis-naisten tuomista takaisin Suomeen, nojaa pohjoismaiseen linjaan.

”Keskustan hallintovaliokuntaryhmän kanta nojaa pohjoismaiseen linjaan, josta Suomi ei voi poiketa. Norja toimii samoin. Pienten lasten hakemisen, erityisesti orpojen, hyväksymme, mutta äitejä ei pidä valtion toimenpitein hakea tänne”, Kärnä kommentoi Twitterissä.

Arkkipiispa vastaa Päivi Räsäselle: ”Samaa sukupuolta olevat parit ovat tervetulleita kaikkeen kirkon toimintaan”

19.6.2019 13:23

Arkkipiispa Tapio Luoma vastaa kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtajalle Päivi Räsäselle.

Räsänen kirjoitti arkkipiispalle avoimen kirjeen huolestaan, kun kirkko on tukemassa seksuaalivähemmistöjen Pride-tapahtumaa.

Nyt tuli raju päätös Tullilta: Makusiidereiden ja -lonkeroiden veroon +41% Suomessa – Kauppa ja juomavalmistajat täysin ällistyneitä

19.6.2019 13:03

Panimoliitto ja Päivittäistavarakauppa ry ihmettelevät Talouselämän käsiinsä saamaa Tullin ohjeistusta, joka jättää makusiidereiden ja -lonkeroiden verotuskohtalon käytännössä aistinvaraisen tulkinnan varaan.

Yle: Poliisijohdon syytteet kaikki nurin – kyse historiallisesta rikosjutusta

19.6.2019 12:17

Poliisijohdon syytteet virkarikosoikeudenkäynnissä ovat kaatuneet käräjäoikeudessa. Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle Uutiset.

Virkarikoksista olivat syytteessä entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero, keskusrikospoliisin päällikkö Robin Lardot, Helsingin poliisilaitoksen päällikkö Lasse Aapio, Helsingin poliisilaitoksen entinen komentaja Jukka Riikonen sekä Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö Jari Aarnio.

Jutussa oli lisäksi syytettyinä kolme muuta henkilöä.

Muhiiko hallituspuolueissa kiista Isis-naisista? – ”Harkitsematon ulostulo keskustalaisilta”

19.6.2019 11:56

Kysymys Rinteen hallituksen kannasta terroristijärjestö Isisin toiminnassa mukana olleiden aikuisten palauttamisessa Suomeen herättää keskustelua hallituspuolueissa. Hallituspuolue keskustan hallintovaliokunnan jäsenet linjasivat eilen tiistaina, etteivät hyväksy niin sanottujen Isis-naisten tuomista takaisin Suomeen.

Ministeri Krista Kiuru MTV:llä: Tässä on 0,7:n hoitajamitoituksen aikataulu – ”Eduskunnassa voitaisiin edetä nopeasti”

19.6.2019 10:30

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) vastasi tänään keskiviikkona MTV:n Huomenta Suomessa kritiikkiin koskien sitovaa hoitajamitoitusta.

”Erittäin raju malli, 400 miljoonan leikkaus, työttömyysturvasta ei jäisi kuin rippeet” – SAK tyrmää totaalisesti ansiosidonnaisen porrastuksen Ylellä

19.6.2019 08:51

Työmarkkinakeskusjärjestö SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta tyrmää ykskantaan järjestöjä puhuttavan ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamisen. Eloranta kertoi näkemyksistään Ylen Ykkösaamussa.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on esittänyt, että työttömyysturvan kestoa lyhennettäisiin 50 päivällä 350 päivään ja 250 päivään. EK:n mallissa ansiosidonnaisen taso olisi aluksi hieman nykyistä korkeampi ja sitten se laskisi kolmen kuukauden välein kymmenellä prosentilla.

Teuvo Hakkarainen lainasi 20 000 € pankista, Timo Harakka sai 1 800 € työnantajajärjestöltä, Mikko Kärnälle 40 000 € isolta yritysjoukolta ­– Katso täältä, miten kansanedustajat rahoittivat vaalinsa

18.6.2019 16:40

Tapoja rahoittaa eduskuntavaalikampanja on lähes yhtä paljon kuin on kulloinkin ehdokkaita. Tämän kevään vaalit eivät olleet tässä suhteessa poikkeus. Kansanedustajien vaalirahoitustietoja voit tutkia jutun lopussa olevasta vaalirahoituskoneesta.

Suomessa on yritetty lisätä vaalirahoituksen avoimuutta sen jälkeen, kun vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkimainingeissa paljastui rahoitussotku, jonka ytimestä löytyi Kehittyvien maakuntien Suomi.

Antti Kaikkonen väläyttää: Valtiovarainministeri voi vaihtua

18.6.2019 16:22

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk) ilmoitti tiistai-iltapäivänä asettuvansa ehdolle keskustan puheenjohtajaksi. Kaikkonen on ensimmäinen, joka on asettunut kisaan ehdolle.

Kaikkonen kertoi tiedotustilaisuudessaan, ettei halua ottaa vielä kantaa siihen, ottaisiko hän valtiovarainministerin salkun haltuunsa, jos päätyisi puheenjohtajaksi.

Sauli Niinistön ratkaisu selviää huomenna – nimispekulaatio Puolustusvoimain komentajasta käy kuumana

18.6.2019 16:06

Puolustusvoimain komentajan virka täytetään huomenna keskiviikkona tasavallan presidentin esittelyssä.

Asia ilmenee tasavallan presidentin esittelyn asialistalta.

LUE MYÖS: Näkökulma: Puolustusvoimain komentajan valinta tulossa julki – Katseet kohdistuvat nyt kahteen kenraaliin

Kaikkien makusiidereiden veroon +41% Suomessa? Kauppa ihmeissään Tullin tulkinnasta: ”Lakimiehemme ovat sitä lukeneet”

18.6.2019 15:24

Kaupan alalla ja panimoalalla odotetaan Tullin päätöstä makusiidereistä ja -lonkeroista.

Nyt tuli Antti Kaikkosen ilmoitus: Haluaa keskustan puheenjohtajaksi

18.6.2019 14:35

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk) ilmoitti tänään tiistaina asettuvansa ehdolle keskustan puheenjohtajaksi. Muita ehdokkaita ei ole vielä asettunut ehdolle.

Keskusta hakee uutta puheenjohtajaa ylimääräisessä puoluekokouksessa syyskuussa, kun nykyinen puheenjohtaja Juha Sipilä ilmoitti, ettei hän jatka enää puheenjohtajana.

Yli miljoonaa suomalaista tv-taloutta koskeva päätös tuli – Markkinaoikeus ratkaisi Telian hyväksi

18.6.2019 13:36

Markkinaoikeus antoi tänään ratkaisunsa Kopioston Teliaan kohdistamissa, kaapeli- ja iptv-verkon lähetyksiin liittyvissä vaatimuksissa. Pitkään jatkunut tekijänoikeuskiista uhkasi pimentää ilmaiset tv-kanavat yli miljoonassa suomalaiskodissa.

Markkinaoikeus ratkaisi asian Telian hyväksi. Ratkaisun mukaan kaapeli- ja iptv-verkossa lähetetty tv-ohjelma on alkuperäistä lähettämistä siinä missä antenniverkon lähetyskin.

Näin poliisi puuttuisi maalittamiseen: Ehdottaa uusia rikoksia yleisen syytteen alaisiksi

18.6.2019 13:07

Poliisi, Valtakunnansyyttäjänvirasto ja käräjäoikeuksien laamannit linjaavat, että viranomaisten maalittamiseen tulisi puuttua lainsäädännöllä.

Poliisihallitus, Valtakunnansyyttäjänvirasto ja käräjäoikeusien laamannit esittävät, että tietyt mallittamisen hallintaan osin soveltuvat rikoslain kriminalisoinnit muutettaisiin asianomistajarikoksista viralliseen syytteen alaisiksi rikoksiksi silloin kun rikoksen kohteena on virkamies, työntekijä tai näiden läheinen, virkamiehen tai työntekijän työtehtäviin liittyvistä syistä.

Antti Rinteen hallitus linjaa aktiivimallista: ”Muutosten valmistelu on käynnistetty”

18.6.2019 09:58

Antti Rinteen (sd) hallitus on kirjannut lisäbudjettinsa pöytäkirjaan merkinnän aktiivimallista.

Pöytäkirjaan on merkitty sovituista asioista ja hankkeista, jotka sijoittuvat tuleville vuosille eivätkä siten ole mukana tätä vuotta koskevassa lisäbudjetissa.

Sivu « 1 | 2 | 3 | 4 | 5 »

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset